Toiset toivoisivat tosi elämässä toimivaa kaukosäädintä pikakelaus-ominaisuuksineen, kuten jossain tv-hupailussa.
Minulle riittäisi pelkkä Pause-nappula. Tällainen ominaisuus olisi tarpeen paristakin syystä.
En ole, kovasta harjoittelusta huolimatta, saanut lisättyä ”fraasi-varastooni” lausetta ”Odota, mä mietin hetken”. Varsinkin tilanteissa, joissa joku, jota ajattelen olevan itseäni viisaampi (niitä ihmisiä on muuten paljon!), sanelee minulle, mitä minun tulisi tehdä. Näissä tilanteissa tuumaan vaan ”joojoo”. Vasta myöhemmin alan miettimään asiaa ja valitettavan usein käy niin, että huomaan, etten ollutkaan samaa mieltä tai en halunnutkaan asioiden menevän niin. Usein nuo asiat ovat korjattavissa eikä hirmuista vahinkoa ole päässyt tapahtumaan.
Näissä tilanteissa tunnen kuitenkin itseni nöyryytetyksi, kun joudun korjailemaan asioita ja muuttamaan suunnitelmia jälkikäteen. En haluaisi olla kenellekään vaivaksi ja aiheuttaa turhaa työtä. Se on yksi syy, miksi suunnitelmien muuttaminen tuntuu hankalalle.
Niinpä olisikin hyvä, että voisin katkaista tilanteen ja miettiä hetken rauhassa vastaustani.
Monesti käy myös niin, että kun minulta kysytään ”Onko kysyttävää?”, vastaan ”ei” ja vähän myöhemmin nousee kysymyksiä mieleen. Yritän löytää vastaukset itse ja vasta viimeisenä vaihtoehtona ”vaivaan” jotakuta kysymyksilläni.
Tiedostan kyllä itsekin, varsikin silloin, kun kyse on mun kuntotumisesta, tulevaisuudesta ja jaksamisesta, mulla on oikeus ”puhaltaa peli poikki” ja ”olla vaivaksi”, mutta se on vaan niin selkäytimessä.
Osaisinpa pysähtyä tilanteeseen. Löytää siitä kaiken sen hyvän.
Ajoittain tähän kykenenkin.
Nykyään en enää kuuntele musiikkia käydessäni koiran kanssa lenkillä. Keskityn sen sijaan siihen, mitä haistan, kuulen ja näen. Miten koira käyttäytyy, mille se näyttää, millaiset sen liikkeet ovat. Mille minusta juuri sillä hetkellä tuntuu.
Joskus huomaan vasta myöhemmin, miten en osannut ottaa jostain tilateesta kaikkea irti tai hetken hienouden tajuaa vasta jälkeen päin. Usein kiinnitän huomiota epäolennaiseen tilanteen tärkeyden kannalta ja ne hyvät fibat jää huomiotta.
Kunpa saisi tekemisen silloin tauolle, kun olen ihmisten keskellä eikä minua ahdista kovin paljoa.
Huomioisin tilannekomiikan lasten kanssa, jossa varsinkin nuorempi on todella taitava.
Kunpa siitä hetkestä osaisi nauttia vaikka koko muu päivä on kuinka hankala.
Ehkä on kehitettävä henkinen Pause-nappula, jota painaa mielessään, kun sen aika on.
Sen verran jo olen oppinut, että en suoralta kädeltä lupaa esim. osallistua tilaisuuksiin tai kokouksiin vaan totean, että tulen jos kykenen.
Kai myös tämän omaksuminen helpottuu ajan myötä.