Niin no, mitä se normaali sitten kenellekin on…
Mulle se tarkoittaa sitä, että jaksan hoitaa pyykit / tehdä ruokaa ilman huilaustaukoja. Voin alkaa tekemään arkisia askareita ilman etukäteistä tarkkaa suunnittelua. Haluan mennä kodin ulkopuolisiin tapahtumiin ja nähdä ihmisiä. Pystyn hoitamaan kaikki hoidettavat asiat yhdellä asiointikäynnillä eikä tarvitse suunnitella tarkkaan miten ja missä järjestyksessä ne hoidan tavanomaista enempää.
Toki näiden fyysisten asioiden lisäksi mieliala on kohonnut, ei ahdista ja jaksaa innostua asioista. On uskoa huomiseen ja siihen, että siitä on mahdollista tulla hyvä.
Vaikka masennus valtaosin onkin p****aa, auttaa se kuitenkin huomaamaan, olemaan iloinen ja nauttimaan arjen pienistä asioista.
Olon parantuminen tuo myös elämään takaisin asioita. Harrastuksien palaaminen viikko ohjelmaan ja osallistuminen vapaaehtoistyöhön edes vähän. Toki vielä tarvitsee huili-päiviä ja niitä tulen varmasti aina tarvitsemaankin enemmän kuin moni muu.
Yksi suurin asia on se, että HALUAN palata työelämään. Viimeksi menin ”tyrkittynä” ja huonostihan siinä sitten kävi. Ja nyt minulla on usko siihen, että kykenen työhön, kunhan sopiva työtehtävä löytyy. Mietintämyssyä on urakalla pidetty päässä ja pohdittu miten eteenpäin. Mitä työtä haluaisin tehdä? Mistä työtä, kun ei ole koulutusta kuin työhön, johon en kykene palaamaan? Toisaalta kärsin huonoa omaatuntoa siitä, etten ole valmis mihin vaan työhön, jota tarjolla olisi. Kuitenkin järjellä ajateltuna sen työn on oltava sellaista, jota todella haluan ainakin yrittää. Muuten se aiheuttaa liikaa ”pahaa stressiä” (en nyt keksinyt kuvaavampaa termiä) ja sitten ollaan jälleen tilanteessa ettei voimia ole ja masennus vie.
Minulta kysyttäessä, mitä aion alkaa tekemään tai mitä haluaisin tehdä, tulee helposti vastaus ”en minä tiedä”. Isoin syy tähän vastaukseen on varmasti se, etten edes tiedä omia mahdollisuuksia. Aina aiemmin kun keskittyi vain siihen sosiaali- ja terveysalaan. Onneksi mahdollisuuksiaan on hyvä kartoittaa työnhaku-sivustoilla. Kun bongaan mielenkiintoisen oloisen työn, selainpalvelu auttaa tutkimaan tarkemmin työn kuvaa ja vaatimuksia. Ja tietenkin se lisää kiinnostusta, jos avoimessa työpaikkailmoituksessa mainitaan, ettei koulutus ole välttämätön. Niitäkin ilmoituksia on, kunhan jaksaa kaivaa.
Toinen mietintämyssyn aihe on ollut, hakeutuako työkokeiluun vai suoraan palkkatyöhön. Koska oloni on nyt hyvä ja luotan jaksamiseeni, haluan ainakin yrittää työllistyä suoraan palkkatyöhön. Jos ei mikään ala toimimaan niin sitten haen tuumaus-apua, että mitäs sit tehtäisiin.
Jokaisen työpaikkahakemuksen kohdalla olen todella käyttänyt aikaa ottaakseni selvää, mitä työhön kuuluu ja millaista se on ja punninnut tarkkaan hakemuksen tekoa ja sitä, olisiko minusta siihen työhön.
Epäröinnistä ja avoimesta tutkiskelusta huolimatta olen kuitenkin ehkä löytänyt suunnan, millaiseen työhön haluaisin.
Kuitenkin nautin myös näistä päivistä, jotka vietän kotona ja saan keskittyä myös omaan hyvinvointiini. Olen opetellut jälleen sanomaan itselleni, että minulla on merkitystä ja minä olen tärkeä ihan omana itsenäni, ilman että mikään ulkopuolinen seikka minua määrittää.