Elokuun alussa 2015 minä menin 32 vuotiaana pirstaleiksi.
Vihdoin myönsin ääneen, etten enää jaksa, en ollut jaksanut enää pitkään aikaan.
Työterveyshoitaja keräsi pirstaleet ja auttoi minut eteenpäin.
Elokuun lopussa sain vihdoin tilalleni oletetun nimen: kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi 2.
Ja niin hoitajasta tuli hoidettava.
Jossain vaiheessa tajusin oirehtineeni jo noin 20 vuotta. Ymmärsin myös, että nyt pirstaleista on koottava uusi Minä. Katsottava maailmaa ja myös menneisyyttä bipo-lasit silmillä.
Matkani ja pirstaleista uuden Minäni kokoaminen on vasta alussa. En tiedä, mihin se minua vie. Millainen Minä pirstaleista muodostuu, kuinka terävät kulmat hiotaan?
Koitan aktiivisesti opetella ajattelemaan niin, että tulevasta en tiedä, mennyt odottaa käsittelyään, tärkeintä on elää nyt.
Niin kuin usein muutenkin, itse matka on tärkein – ei päämäärä.
Terve tuloa mukaan matkalle Minuksi!