Tämän tekstin idea lähti Mokoman Pohja on nähty-biisistä. Itsekin olen törmännyt monenlaisiin lohdutukseksi tarkoitettuihin sanoihin, jotka ovat menneet sairaan päässä vituralleen.
Ei saa ymmärtää väärin, olen ollut otettu siitä, että minua yritetään tsempata ja olen saanut paljon myös aivan ihanaa tsemppausta. Eikä kukaan varmaan tahallaan ole päästänyt ”sammakoita suustaan”.
Tunnistan itsessänikin tarpeen lohduttaa ja varmasti olen valinnut monesti väärät sanat.
Tässäpä muutama esimerkki, ei-niin-onnistuneesta sanavalinnasta ja siitä, miten ne minun päässäni on kääntynyt.
”Ajattele valoisia ajatuksia” – No, helppoahan se on, kun korvien väliin valoa saa vaan taskulampulla näyttämällä.
”Ota järki käteen” – Tällä sairaudella ja sen oireilulla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa.
”Ei susta uskois! Näytätkin niin hyvälle/Pystyithän sä tulemaan tännekin/tmv.” – No sepä se hauskaa onkin, ettei mielenterveysongelmat aina näy päälle päin. Mulle suojakeinona toimii myös se, että pyrin näyttämään siistille ja toimivalle yksilölle ihmisten ilmoilla. Olen kuitenkin sen verran kykenevä, että pyrin pakolliset asiat hoitamaan, koska maailma ei ole niin reilu, että se pysähtyisi vaikka mun elämä onkin jumittunut. Kuntoutumiseen kuuluu myös se, että pyrkii hoitamaan asioita ja lempibändien keikoilla käyminen on mulle musiikkiterapiaa ja henkireikä, vaikka mua ahdistaisi tai pelottaisi kuinka. Totuus on se, että kun saan asioitua jossain, usein lyyhistyn autossa täriseväksi ihmishyytelöksi ja keikkareissuista palaudun monta päivää.
”Kyllä se siitä” – Ei se siitä! Kuntoutuminen on aktiivinen prosessi, joka ei tapahdu itsestään. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on krooninen sairaus, josta ei voi parantua, mutta kuntoutua voi toimintakykyiseksi. Se on kyllä totta, että aktiivisella kuntoutuksella, lääkehoidolla ja terapialla ajan kanssa olotilan pitäisi kohentua, mutta se todella vaatii töitä eikä tapahdu itsestään.
”Mummon-kummin-kaimallakin on toi, ei se oo niin vakavaa” – No, ihan kiva, että sillä menee hyvin. Tämä sairaus on yksilöllinen ja suurin osa oireiluista näkyy vain sairastuneelle ja hänen läheisilleen, jotka osaavat lukea merkkejä sairastuneen käytöksestä. Se vakavuus on ihmisestä ja olosuhteistakin kiinni. Varmasti ajan mittaan ja kuntoutumisen edistyessä sen vakavuus helpottaa, mutta vasta diagnoosin saaneelle ja vasta sairauteen tutustuessa ja sen olemassaolon kanssa kamppaillessa se on pirun vakavaa!
”Aattele, asiat vois olla huonomminkin” – No joo, voihan sitä katsoa, mitkä asiat on omassa elämässä vielä sekoittamatta niin tietää stressata, että milloinkohan onnistunut nuokin asiat ryssimään.
” Mieti, miten paljon sulla on hyvin: mies, lapset, koti…” – Tottahan se on, mutta vähän kuin edellisessä kohdassa, mieli kääntää asiat niin, että ne on juttuja, jotka vielä on mahdollisuus tuhota/menettää. Toisaalta kaikki tuollainen on myös asioita, joihin mun pitäisi kyetä panostamaan enemmän.
No, mitä minä sitten pidän parempana vaihtoehtona lohdutukseksi?
Ehkä koskettavin sanallinen empatian-ilmaisu mulle on ollut ” Mulla ei oo sanoja, joilla sua lohduttaa, mutta näen, että oot huonossa jamassa”.
Sanahelinän sijaan rohkaisen kysymään ”miten voisin auttaa?”. Vaikka apua ei tarvitsisikaan juuri nyt tai ei ole keinoja, joilla auttaa, antaa se kuitenkin tukea enemmän kuin tyhjät fraasit. Toki, jos esität kysymyksen, ole myös oikeasti valmis tarjoamaan apuasi!
Tai, jos et kykene antamaan apuasi, totea hyvällä omallatunnolla, ettei sulta löydy sanoja, etkä osaa auttaa, mutta kuulet ihmisen hädän/ahdistuksen/väsymyksen/tmv.
Usein suurin apu on läsnäolo ja kuunteleminen. Toki jos itse olet tilanteessa, jossa et kykene vastaanottamaan toisen pahaa oloa, sano sekin ääneen ”Mä kuulen sun pahanolon, mutta mulla ei oo voimavaroja auttaa sua, haetaan sulle apua muualta”. Koska tämä sairaus pienentää soisaalista piiriä on sairastuneelle tärkeää tietää, että jossain on ihminen, joka muistaa hänen olemassaolonsa vaikka ei kyselisikään joka päivä kuulumisia tai osaisi auttaa.
Ja jälleen, kenenkään ei tarvitse ottaa vastuuta lähimmäisen pahasta olosta, miettikää yhdessä, mistä löytyisi ammattiapua.
Toisaalta, ei se ole niin vakavaa, jos menee lohdutuksen sanoissa pikkusen metsään, tärkeintä on, että osoittaa välittävänsä!