Joku on vääntänyt neuletyön tekemisestä innostumisen neuloosiksi. Minulla on pakko-neuloosi.
Olen jo aiemmin maininnut, että koetan hallita levottomuuttani ja ahdistustani käyttätymismalleilla ja pienillä ”kikoilla”. Yksi tällainen ”kikka” on käsityöt.
Jos suinkin pystyn keskittymään neuleeseen tai virkkaukseen, se vie mukanaan ja maadottaa mut paikalleen ja irroittaa haahuilusta.
Taidot ei tässä hommassa mun kohdalla jyllää, mutta se ei olekaan pääasia, vaan se, että saan pysäytettyä päämäärättömän vaeltelun huoneesta toiseen tai ajatukset pysäytettyä, kun ne jää rullaamaan paikoilleen.
Olen vääntänyt villasukkia, myssyjä, neulepaidan, isoäidinneliöitä ja nyt työn alla on säärystimet.
Joskus joudun kääntämään neulekaavoja ja tekemään kaavat uudelleen niin, että ymmärrän, mitä olen tekemässä enkä joudu aina pläräämään, mitä milläkin merkillä tarkoitetaan.
Joskus joudun haastamaan itseni, kun tuntuu, etten pysty keskittymään. Usein käy kuitenkin niin, että kun on saanut pari riviä hampaat irvessä nyhrättyä (ai niin, en saisi kyllä purra hammasta), se alkaakin sujumaan.
Huono puoli pakko-neuloosissa on se, että meillä pyörii aina lankoja lattialla ja kaavoja pitkiinsä
(käsityökorista huolimatta ne tuntuu olevan aina kaikkialla muualla paitsi siellä korissa).
Lapset ovat välillä sitä mieltä, että äiti ei muuta teekään kuin käsitöitä.
Maadottumisen lisäksi saan edes jotain konkreettista aikaiseksi, kun tuntuu, ettei saa tehtyä mitään.
Jotenkin mun on helppo uskoa, että monella luovalla ihmisellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö.
(Hypo)maanisessa vaiheessa (mun kielellä boost-vaiheessa) on tosi luova ja idearikas ja käyttää aikansa ja voimavaransa 110%:sti siihen, mikä milloinkin on Just Se Mun Juttu! Tosin, valmista usein ei tule.
Masennusvaiheessa on taas pakko purkaa pahaa oloaan jotenkin. On tärkeää löytää edes jotain, missä näkee saavuttavansa jotain. Toisaalta boost-vaiheessa kesken jääneestä jutusta voi muovautua aivan jotakin muuta kuin alunperin oli tarkoitus.
Miksi sitten neuletyöt?
Mulla ei ole hitustakaan piirtäjän/maalarin taitoja
(seinät voin kyllä maalata).
Kirjoittaminen vaatii vielä paljon, vaikka joskus suht taitava kirjoittaja olen ollutkin.
Nämä blogi-tekstitkin syntyvät useammassa vaiheessa.
Toisaalta kutileen voi myös jättää kesken pitkäksikin aikaa ja jatkaa sitten, kun sille tuntuu.
Vielä, kun muistaisi viedä kutileen jonnekin jemmaan, eikä jättäisi pyörimään olohuoneeseen.
Vaativampi käsityö on myös pään tyhjennystä.
Kun joutuu laskemaan silmukoita ja seuraamaan kaavaa, ei päähän mahdu juuri muuta pyörimään.
Toisaalta helppoa kutiletta tehdessä voi antaa ajatuksen lentää, katsoa tv:tä tai kuunnella äänikirjaa
(joku voi lukea varmaan kirjaakin, mutta multa se ei onnistu).
Suosittelen lämpimästi etsimään omin tapa toteuttaa luovuuttaan ja harjoittamaan sitä!