Mulla on nykyään pääsääntöisesti kahdenlaisia päiviä, ahdistuneita tai levottomia.
Joskus fiilis voi vaihtua myös kesken päivän. Fiilis vaikuttaa mun toimintakykyisyyteen ja siihen, miten asioihin suhtaudun.
Ahdistavana päivänä kamat lentää minne sattuu ja vaate- ja kenkäröykkiöitten yli voi kiivetä. Tiskit saavat unohtua olkkariin eikä lattialle läikkynyttä teetä kannata pyyhkiä, kylläpähän joku sukkiinsa sen pyyhkii.
Mutta sitten tulee se levoton päivä. Haahuilen edestakaisin kämpässä ja ohikulkiessani suoristan lehtipinkat ja lennätän tiskit koneeseen. Sekaisin olevat kaapit ja laatikot vaativat huomiotani. Pakko siivota!
Samalla, kun järjestän kenkä-/kuiva-aine-/astiakaappeja, olkkarin laatikoita tai vaatehuonetta tai teen ihan perinteisen siivouksen, tunnun järjesteleväni elämääni.
Arjessa on jokin asia, jonka kykenen laittamaan kuntoon.
Urakan ei vain kannata olla kovin suuri, sillä niin äkkinäisellä vimmalla kuin siivoaminen alkaa, yhtälailla mielenkiinto katoaa. Jos se katoaa kesken järjestämisen, illuusio elämänhallinnasta katoaa.
Vanhaa pois heittäessä tuntuu, että heitän pois menneisyyden taakkaa.
Saatan pistää vaikeana päivänä vaatehuoneessa hyrskyn myrskyn ja heittää niitä ”kyllä mä näitä joskus pidän”-vaatteita pois. Aina on kuitenkin jätettävä pari sellaista vaatetta seuraavaksi kerraksi poisheitettäväksi.
Muistoesineitä ja sellaisia tavaroita, jotka olen jostain syystä säilönyt vuosikausia koitan olla näinä siivousvimmoina olla heittämättä pois, sillä vaikka en silloin hoksaa, miksi olen esinettä raahannut mukanani vuosikaudet, se voi myöhemmin muistua mieleen ja olla todella tärkeäkin muisto menneestä.
Toisaalta käyttötavaroissa hyvä kriteeri pois heittämiselle on se, jos tavaraa ei ole kahteen vuoteen tarvinnut, tuskin sitä tulevaisuudessakaan tulee käytettyä.
Järjestys myös rauhoittaa.
Tekemättömät asiat eivät pyöri koko ajan silmissä eikä ahdista tilan kaoottisuus.
Jos tavarat löytyvät oikeilta paikoiltaan, se helpottaa ahdistavana päivänä, jolloin voileivän tekeminen voi tyssätä siihen, ettei juustohöylä ole oikealla paikallaan
(ja myöhemmin sen löytää oikeasta laatikosta, mutta väärästä lokerosta).
Kaikki ”mä teen noi joskus, kun jaksan”-asiat pitää olla kaapeissa pois silmistä.
Muuten ne muistuvat aina mieleen ja ahdistavat, jos tänään ei ole Just Se Päivä, jolloin ne jaksaisi tehdä.
Tärkeää on myös siivota pois asiat, jotka vaikeuttavat kuntoutumistani.
Unohtuneet karkkikätköt on hyvä siivota pois ”itsetunto pakkasella”- päivien varalta. Tärkeää on myös huolehtia, että ne ”terveellisemmät” vaihtoehdot ovat kaapeissa käden ulottuvilla, koska silloin, kun verensokerit on matalalla ja ”elin otsassa” ei todellakaan jaksa kaivella kaappeja kovin kauaa.
Myös muistot hankalilta ajoilta on hyvä pistää pois silmistä.
En tällä hetkellä kaipaa muistutuksia yhtään enempää asioista, jotka olen mokannut tai jolloin olisin voinut toimia järkevämminkin. Sitäpaitsi, alitajuntani muistuttaa niistä ihan tarpeeksi ilman konkreettisia muistutuksiakin.
Alkoholi ei minua nykyään yhtään houkuttele, mutta varmasti, jos tilanne muuttuu, ensimmäisenä varastoon lähtee keräillyt pullot, niin tyhjiä kuin ne ovatkin.
Vaatteista ne ”tavoite-vaatteet” kannattaa heittää pois tai siirtää ylähyllyille, ettei ne tule käsiin arjen keskellä. Viimeinen asia, jota huonona päivänä kaipaa, on muistutus siitä, että voisi sitä pienempiinkin vaatteisiin mahtua.
Onneksi siivous puuskat eivät iske edes joka toinen päivä ja toisaalta siivottavaa tässä huushollissa piisaa!
Eipähän tule tehtyä turhaa työtä!